logo.png

Hi you!

Welcome to my website.

Here I share my thoughts and document my adventures in life, style etc.

I try to follow my heart and listen to my intuition. Hope you do the same.

Remember to smile.

And love.

Varjon takana valoa

“Kuka kiittää sua, kun sä kaikkesi teet?
Kuka jää, kun muut on menneet?
Kun sä hyppäät korkealta, kuka ottaa kiinni?
Sä oot valmis rakkauteen.
Kuka näkee sut?”
— Juha Tapio



Siivoilin kylpyhuoneen kaappia ja minulle tuli kevyt olo. Rakastan siivoamista muutenkin, mutta jotenkin nyt tunsin erityistä hyvää oloa. Kuinka tärkeää ja vapauttavaa onkaan välillä pysähtyä raivaamaan tilaa uudelle, ihastella rauhassa tyhjää tilaa. Tarkkaavaisesti tutkia, mikä ei enää toimi, mikä on jo menettänyt hetkensä, tarkoituksensa, antanut jo kaiken. Havahtua, mitä tarvitsee tehdä, mistä päästää irti. Lopulta työntää varjo pois, astua valoon. Arvasit jo varmaan, etten tietenkään tarkoita pelkästään tavaraa. Sitä maailmassa on jo liikaakin.



Kaapista löytämiäni roskia ja turhia tavaroita lajitellessani mieleeni hiipi kiehtova ajatus kaiken muunkin minulle sopimattoman siivoamisesta. Ajatus unohtui hetkeksi, mutta eräänä arki-iltana seuratessani jääkiekkoa pelaavia miehiä ja ihaillessani innostuksen paloa heidän kasvoillaan, se palasi takaisin mieleeni. Ymmärsin siinä kiekkoja väistellessäni heidän olevan juuri siellä, missä he halusivatkin olla. Siinä hetkessä vapaina, ilman mitään turhaa. Heidän silmissään näkemästäni palosta inspiroituneena aloin uudestaan leikitellä mielikuvalla mielen ja elämän puhtaudesta, ja minulle tuli haaveillessani kevyt olo. Missä olisin, kenen kanssa, mitä tekisin? Millaiset asiat nostaisivat minut ilmaan, millaisten asioiden perässä tuntisin lentäväni? Mille minun sieluni sanoisi kyllä? Hymyilytti. Nuo kuvat mielessäni kirjoitan sinulle nytkin.

IMG_20190220_175240_800.jpg


Toisinaan elämä auttaa uuden tilan raivaamisessa. Opettaa päästämään irti, havahduttaa elämään omannäköistä elämää. Lähiaikoina olen kokenut, kuinka elämä tuo varjoja, ottaa pois. Olen menettänyt ihmisiä: joku on jättänyt tämän maailman, toinen taas vain minun maailmani. Jonkun lähtö on tuntunut puristuksena rinnassani, syvällä sielussani. Toisen poistuessa on väistynyt varjokin. Elämän tapahtumat ovat arvaamattomia, ja koen siksi suurta tarvetta olla yhteydessä itseeni joka päivä. Olen luonteeltani nopealiikkeinen, ja ajatukseni juoksevat välillä omaksenikin yllätykseksi hurjaa vauhtia. Kun huomaan olevani levoton, turhautunutkin, tiedän, että minun tulee pysähtyä. Istua hiljaa, hengittää, antaa ajan mennä. Hyväksyä se, mitä on. Ja se, mikä on mennyt. Olla sovussa tämän hetken kanssa.



Joskus huomaan yrittäväni kontrolloida elämäni tapahtumia, manipuloida lopputulosta. Havahdun siihen, että olen jäänyt kiinni ihmisiin, heidän varjoihinsa. Tai siihen, että hampaat irvessä yritän muuttaa itseäni, selittää toimintaani, tekojani. Kun pelkään, että minut ymmärretään väärin, etten kelpaa. Mutta kun yritän liikaa olla satuttamatta ketään, minuun itseeni sattuu. Ajattelen, että joustamalla liikaa omista rajoistani, rakkaudesta itseäni kohtaan, annan muiden päättää itsestäni, enkä enää koe ottavani vastuuta omista tunteistani ja teoistani. Ja lopulta minun on kannettava vastuu vain itsestäni.

IMG_20190224_195748_894.jpg


Vähän aikaa sitten jouduin pitkästä aikaa huomaamaan, kuinka vähän omilla teoillani lopulta on merkitystä silloin, kun joku toinen on päättänyt ajatella minusta jotain. Huomasin yllättäen, että olin aikuisiälläni ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa huomasin itseni selittämisen olevan turhaa: minulle tuli tunne, että sanojeni vastaanottaja oli alun alkaen valmistautunut teilaamaan minut. Aivan kuin hän olisi jo halunnut nähdä minut tavalla, jota en kokenut omakseni. Ihmisenä, joka ei ollut minä.


Tuon tunteen tunteminen oli herättävä kokemus. Se sai minut puntaroimaan sitä, miten halullamme nähdä toinen on suuri merkitys. Oletko sinä huomannut, miten rakkaudessa toisen kohtaaminen tuntuu eriltä kuin pelon, vihan tai epävarmuuden kautta näkeminen? Oletko ollut tilanteessa, jossa huomaat olevasi avuton, kokenut, ettet tule ymmärretyksi? Ehkä olet selittänyt ajatuksiasi ihmiselle, joka ei ole enää kanssasi samassa tarinassa? Ihmiselle, jonka käsi on irronnut kädestäsi.

IMG_20190306_113856_270.jpg

Niin kuin me kaikki, haluaisin, että minut nähtäisiin rakkaudessa. Että minut ymmärrettäisiin siitä näkökulmasta, jonka itse tiedän olevan minulle totta. Aloin tuon tapahtuman seurauksena miettiä, että ehkä kaikkien ei edes tarvitse ymmärtää minua. Vielä syvemmin asiaa mietittyäni tulin siihen päätelmään, että ehkä jonkun ihmisen tehtävä todella on vain opettaa minua luottamaan itseeni, rakkauteeni itseäni kohtaan. Ajattelen nyt, että todella tarvitsin tuon hetken. Olen oikeastaan kiitollinen tuolle minut rakkaudettomuudessa nähneelle ihmiselle.



Kun en voi vaikuttaa, minun on päästettävä irti. Antaa olla. Luottaa siihen, että rehellisyys itseä kohtaan on tärkeintä. Uskoa, että ihmiset, jotka menevät, eivät ole tulleet jäädäkseen, vaan opettaakseen meille jotain arvokasta itsestämme.



<3 By Ulrika

P.s. Kuvat olen ottanut Vietnamin reissullani. Vaikutuin todella kohtaamistani ihmisistä. Haluaisitko kuulla lisää matkastani, ihmisistä ja kulttuurista? Kerro se minulle. :)

IMG_20190222_175904_445.jpg

Omansa joukosta muiden

Onnen pisaroita