logo.png

Hi you!

Welcome to my website.

Here I share my thoughts and document my adventures in life, style etc.

I try to follow my heart and listen to my intuition. Hope you do the same.

Remember to smile.

And love.

Mitä sinä uskallat pyytää?

20181025_111306_0001.png

Arki-ilta. Pimeää, ja taivas pilviä täynnä. Pilviverhon takana kuun loiste. Hiljaisuus. Syvä hiljaisuus. Sisällä talossa isosiskoni perhe. Syntymäpäiväkahvit. Paljon naurua, niin kuin perheessäni aina.

Tuli kotiinlähdön aika. Ovi kävi. Kun tuli meidän vuoromme, siskoni 6-vuotias tytär huomasi, että olimme viimeiset lähtijät. Hän otti kädestäni kiinni. Sanoi, ettei halua kaikkien lähtevän. Katsoin häntä. Lapsen silmät täynnä surua, pettymystä. Hän purskahti itkuun ja juoksi olohuoneen sohvalle makaamaan, kasvot vasten tyynykasaa. Kuulin hänen itkevän. Mennessäni häntä kohti näin pienten olkapäiden hytkyvän. Näky tuntui sydämessä. Miten minä lohduttaisin häntä?

Asetuin makaamaan sohvalle hänen viereensä. Otin kädestä kiinni. Silitin. Hän nosti päätään. Itkuiset silmänsä minuun päin hän sanoi taas: ”En halua, että te lähdette.” Hetken päästä hän lisäsi: ”Enkä halua mennä eskariin.” Ensin olin hiljaa, mietin, miten eskari liittyy lähtöömme. Sitten ymmärsin. Hän ajatteli eskarin ja aikaisen herätyksen häiritsevän hetkeämme. Hän olisi halunnut yhteisen aikamme jatkuvan. Olisi toivonut meidän olevan lähellä.

Jostain löysin sanoja. Lohduttavia, ymmärtäväisiä. Jotenkin onnistuin sanallistamaan edessäni olevan lapsen tunteita. Auttamaan häntä kertomaan, miltä tuntuu. Ja hän auttoi minua luottamaan hetkeen. Sen antamaan voimaan. Tunsin, kuinka sisälläni oleva lapsi heräsi. Uteliaana hän katseli tuota toista lasta, meni lähelle, pelkäämättä. Sydän auki.

Tuossa sohvalla pienen kanssa vieretysten maatessani ymmärsin, kuinka tärkeää meidän kaikkien olisi osata kertoa siitä, mitä tunnemme sisällämme. Puhua ajatuksemme ja tarpeemme ääneen. Pyytää ja antaa.

Niin, pyytää. Antaa. Monessa ihmissuhteessa puhutaan asioista, joista ei tarvitsisi puhua, sen sijaan, että puhuttaisiin asioista, joilla on merkitystä. Meuhkataan tiskeistä. Pölyistä. Leluista lattialla. Jätetään siivoamatta tai pyykit pesemättä ja odotetaan, milloin toinen huomaa. Mökötetään omissa onkaloissa. Hiljaa, jotta se toinen tajuaisi kysyä, mikä vaivaa. Puhistaan, ettei se taaskaan tehnyt yhtään mitään, vaikka asiasta kuinka toitotettiin. Pyöritellään silmiä. Huokaistaan juuri niin kovaa, että toinen varmasti kuulee. Tajuaisi, vihdoin.

Näin tehdessämme emme kohtaa todellisia tunteitamme. Emme näe meissä olevaa ratkaisua, vaan taistelemme jotain sellaista vastaan, mitä ei ole edes olemassa. Sodimme, vaikka ei tarvitsisi, sillä oikeasti olemme noissa hetkissä samalla puolella. Riittäisi, että pysähtyisi, katsoisi toista silmiin, pyytäisi huomiota. Sanoisi, mitä kaipaa. Kertoisi, että tarvitsee toista. Hänen rakkauttaan. Ja tunnetta siitä, että tässä me olemme. Yhdessä.

Puhumattomuuden taustalla voi tietysti olla monta asiaa, mutta usein valitsemme olla puhumatta, koska toisen ihmisen lähelle tullessa vaatii rohkeutta olla auki. Vaatii uskallusta puhua asioista, jotka sattuvat, pelottavat, loukkaavat. Ja vaatii kykyä luottaa, ettei toinen haavoittuvaisuutemme huomatessaan käytä sitä hyväkseen.

On myös hetkiä, jolloin sanoja ei tarvita, eikä kaikesta välttämättä edes tarvitse puhua: On rakkautta, mikä loistaa silmistä, vaikka sitä yritettäisiin peitellä. On pieniä tekoja, ja ohimeneviä hetkiä. Mutta näiden huomaaminen vaatii hetkeen pysähtymistä, sydämen avaamista. Omien tarpeidensa ja toisen, kokonaisen ihmisen, kohtaamista.

Olisi ihanaa, jos me aikuisetkin voisimme tehdä niin kuin lapset. Juosta olohuoneen sohvalle pää tyynykasaan kiinni, itkeä. Kertoa, mikä painaa. Oikeasti. Ettei meidän yhteyttä kaivatessamme tarvitsisi tehdä kaikkea muuta, pysyä vahvoina, pystyvinä. Ettemme olisi niin ylpeitä, ettemme haluaisi nähdä omaa tarvitsevuuttamme. Sillä juuri sillä hetkellä, kun olemme heikkoja, olemme vahvoja. Ja silloin kun pyydämme, saamme.

Mitä sinä tarvitset tänään? Uskalla pyytää sitä.

<3 By Ulrika

PSX_20181011_161514.jpg

Inspirational women – part I

The day I met you