logo.png

Hi you!

Welcome to my website.

Here I share my thoughts and document my adventures in life, style etc.

I try to follow my heart and listen to my intuition. Hope you do the same.

Remember to smile.

And love.

Mitä jos sinä olet ihme?

“There are only two ways to live your life.
One is as though nothing is a miracle and the other is as though everything is a miracle.”
— Albert Einstein

Istuin rämeikössä. Kädessäni kamera. Nojaudun maahan, kuvasin heiniä ja nautin tuulen tuomasta vapauden tunteesta. Tunsin olevani kotona. Olin omassa maailmassani ja fiilistelin sitä, kuinka elämä yllättää. Sitä, että osaan olla kiitollinen, vaikka minulla ei jonkun näkökulmasta katsottuna ole mitään. Kiitin mielessäni sitä, että olen saanut mahdollisuuden nähdä maailman niin kuin sen näen. Että uskallan. Että minulla on rohkeutta toimia niin kuin minä tiedän olevan itselleni parasta. Tuossa hetkessä tunsin olevani kannateltu.

Touhutessani siinä rämeikössä eräs rouva pysähtyi kohdalleni. En edes heti ymmärtänyt, että hänellä oli asiaa minulle. Kun vihdoin havahduin hänen läsnäoloonsa, hän kysyi: ”Onko sinulla kaikki hyvin?” Hymyilin. ”Kyllä on, jäin vain tänne haaveilemaan. Kiitos, että kysyit,” vastasin. Hänkin hymyili ja käveli sitten pois.

Tuosta naisesta sain lisää aihetta kiittää. Mietin, että hän valitsi minut siinä hetkessä. Hän olisi voinut katsoa kummeksuen ja poistua vähin äänin tai ehkä jättää kokonaan reagoimatta. Mutta hän ei tehnyt niin. Hän halusi toimia rakkaudesta käsin. Hän halusi pitää ihmisestä huolta. Ja vaikka hän kulki omassa maailmassaan, omalla polullaan, joka vain kulki minun vierestäni, hän päätti kurkistaa minun maailmaani, antaa minulle jotain itsestään. Kulkea kanssani hetken.

PSX_20181127_133922.jpg

Siinä heinien seassa vielä maatessani mieleeni tuli eräs kohtaaminen, jossa olimme siskoni kanssa menossa kauppakeskuksen hissiin. Siskoni sai minut nauramaan juuri ennen hissiin astumistamme, ja koska nauruni ei kovin usein jää huomaamatta, se raikui runsaana pitkin hissin seiniä. Naurun viimeisten säikeiden yhä nuollessa hissin sisäpintoja, sen seinät alkoivat yhtäkkiä tuntua yhä kapeammilta: hississä kanssamme ollut nainen katsoi minuun päin päätään pudistaen ja silmiään pyöritellen. Hän tuhahti hyvin kuuluvasti jotain, minkä jälkeen minulle tuli tunne, että hän toivoi tuhahduksen rajoittavan minua, pistävän minut aisoihin, olemaan niin kuin muutkin. Hiljaa ja rauhassa. Olin hämilläni, enkä näin osannut oikein vastata mitään. Nauruni kyllä loppui nopeasti, joten ehkä hänen toivomansa lopputulos toteutui.

Hissihetken jälkeen tietysti ymmärsin, ettei tuon hississä kohtaamani naisen negatiivisuus liittynyt (välttämättä) nauruuni millään tavalla. Ymmärsin myös, että tapa, jolla hän valitsi reagoida ilotteluuni, oli jotenkin kovin samankaltainen kuin useat aikaisemmat reaktiot, joita nauruni oli saanut aikaan. Negatiivisen mielipiteen ilmaiseminen tympääntyneen katseen saattelemana on toisinaan tuntunut olevan jopa sallitumpaa kuin kovaan ääneen nauraminen.

PSX_20181204_185519.jpg

Nyt miettiessäni noita kahta kohtaamistani, heinähetken naisen huolestunutta ja hissinaisen tuomitsevaa katsetta, en voi olla ajattelematta, kuinka paljon tilaa tapamme kohdata toinen voi joko antaa tai ottaa. Kuinka paljon valintamme toimia erilaisissa tilanteissa voi tuoda tai viedä. Kuinka paljon voimme itse vaikuttaa.

Ajattelen, että voimme aina valita. Jokaisessa hetkessä, risteyksessä ja kohtaamisessa voimme itse tietoisesti päättää, miten haluamme tehdä. Uskon myös, että valintamme ohjaavat meitä näkemään maailman juuri sellaisena kuin sen haluamme nähdä. Mitä useammin valitsemme rakkauden niin itseämme kuin muita kohtaan, sitä enemmän maailmamme avautuu, ja sitä suurempi valo pääsee sisäämme. Jos haluamme nähdä toisessa ihmisessä olevan hyvän, sen myös näemme. Jos haluamme, maailmassa on keveyttä. Ja meidän on helppo hengittää.

Oman valon ohjaamana voimme pysähtyä toisen polun varrelle ja kysyä — kiireestämme huolimatta — onko toisella kaikki hyvin. Voimme kurkistaa toisen maailmaan ja huomata, että siellä oleva ihminen on lopulta aika samankaltainen kuin me itse.

Ihme. Hänkin.

<3 By Ulrika

PSX_20181204_182940.jpg

Ei tuuli kuiskaa nimeäsi enää

Kuka on tuo nainen?