logo.png

Hi you!

Welcome to my website.

Here I share my thoughts and document my adventures in life, style etc.

I try to follow my heart and listen to my intuition. Hope you do the same.

Remember to smile.

And love.

Kuka kuulee nuorta?

”Kaikki esittää vaan. Ei ketään oikeasti kiinnosta.”

Yllä oleva lainaus on yleisin kommentti, jonka eri kouluissa työskennellessäni kuulin nuorelta sen jälkeen, kun olimme keskustelleet, miksi hänestä tuntui ahdistavalta olla koulussa tai miksi hän ei ollut kertonut alakulon sävyttämistä fiiliksistään vanhemmilleen tai meille opettajille.

Pysäyttävän moni kohtaamani nuori ajatteli, että ihmiset, joiden olisi kuulunut pitää heistä huolta, teeskentelivät välittävänsä, eivätkä oikeasti olleet kiinnostuneet heistä. Näiden nuorten mielestä aikuisilla oli joko koko ajan kiire tai jotain muuta mielessään.

Tällaisten ajatusten kuuleminen tuntui joka kerta yhtä pahalta. Jäin usein miettimään, miksi etenkin nuorten tyttöjen ajatukset itsestään olivat niin negatiivissävytteisiä. Pohdin myös, mistä nuoret olivat saaneet käsityksensä, jonka mukaan ketään ei kiinnosta, miten he voivat. Ja mietin myös, kenen tehtävä olisi lopulta auttaa heitä, pysähtyä heidän vierelleen. Koulun, vai vanhempien? Vai meidän kaikkien?

PSX_20181113_162025.jpg


Vaille jäämisen tunne on toki subjektiivinen kokemus, mutta toistuessaan karua kuunneltavaa. Tiedän, että moni murrosikäinen elää elämässään myllertävää vaihetta, jossa tunteet käyvät ylikierroksilla ja jossa ne koetaan erityisen vahvoina. Ymmärrän myös, sanat ”kaikki” ja ”ei ketään” eivät ehkä oikeasti ole koko totuus. Silti kommentissa on mielestäni pieni totuuden siemen. Se kuvaa mielestäni hyvin tätä aikaa, jossa useimmat osaavat pitää meteliä itsestään, mutta jossa monikaan ei tiedä, miten toista kuunnellaan tai miten toinen ihminen nähdään. Miten kohdataan aidosti.


Haluaisin nähdä maailman, jossa nuorista tulisi rohkeita aikuisia, jotka uskaltaisivat näyttää itsestään myös ne puolet, jotka eivät ehkä joidenkin mielestä ole normin mukaisia. Aikuisia, jotka eläisivät omaa elämäänsä muita alentamatta ja joiden ei tarvitsisi pelätä sitä, ettei kukaan huomaa heitä, jos he eivät pidä ääntä itsestään. Aikuisia, jotka uskaltaisivat ja haluaisivat auttaa muita, siitäkin huolimatta, etteivät he ehkä saisi mitään vastineeksi. Ihmisiä, jotka osaisivat pysähtyä kuuntelemaan, millainen tarina toisella on kerrottavana.


Olen pohtinut, miten minä voisin auttaa nuoria kasvamaan itsevarmoiksi ja etenkin kilteiksi aikuisiksi. Sellaisiksi, jotka tekisivät omaa juttuaan, ilman, että heidän tarvitsisi seurata muita. En vielä tiedä, miten sen teen, mutta haluaisin keksiä jonkun keinon. Ehkä tulevaisuudessa pääsen taas juttelemaan nuorten kanssa enemmän, en tiedä. Mutta jos sinulla on idea, jaa se kanssani, niin ehkä voimme yhdessä tehdä jotain.


Ennen sitä haluan näyttää nuorille, että silloin, kun ihminen kulkee rauhassa omaa polkuaan, hänen ei tarvitse olla ilkeä, eikä hänen tarvitse pelätä, että toisen ihmisen menestyminen on itseltä pois. Hänen ei myöskään tarvitse ottaa toiselta mitään, mitä hänelle ei vapaaehtoisesti anneta, sillä hän ymmärtää, ettei se silloin ole häntä varten.

PSX_20181113_162213.jpg


Koen, että toisten ihmisten auttaminen ja kannustaminen sekä hyvän eteenpäin jakaminen ovat juttuja, jotka kantavat. Kun kuljemme omilla teillämme, mutta yhdessä vieretysten ja toisiamme vuorollamme kantaen, saamme kaikki paljon enemmän.


Kenen äärelle sinä voisit pysähtyä tänään? Kenellä on ikävä sinua, kuka ehkä kysymättä pyytää aikaasi? Mitä hyvää sinä voisit tehdä tänään? Laita se kiertämään.

<3 By Ulrika

P.s. tänään on maailman kiltteyspäivä, World Kindness Day. Se jos joku antaa hyvän syyn hymyillä tuntemattomille, tarjota kahvin jonossa seuraavalle tai avata toiselle oven (niin siis muillekin kuin sille söpölle naapurille). ;)

PSX_20181107_135318.jpg

Eivät ne aukea, vääriä kun ovat

Isälle